Fermaatti kuoro - Kalajoki

Uutisia

Tapiolan kuoron taiteellisen johtajan Pasi Hyökin lapsikuorosovellukset Sibeliuksen kuoroteoksista soivat raikkaasti Kalajoen kirkossa. Konsertissa kuullut kappaleet ovat Tapiolan kuoron tulevalla levyllä, joka julkaistaan lähiaikoina, Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuonna.
Vuonna 1963 perustettu Tapiolan kuoro saapuu Kalajoelle lokakuun alussa. Viime vuosina enimmäkseen ulkomailla esiintynyt kuoro pitää konsertin Kalajoen kirkossa 3.10.2015. Kyseessä on ensimmäinen lapsikuoro maailmassa, joka esittää kokonaisen konsertillisen Sibeliuksen kuoroteoksia. Siihen on syynsä: Sibelius ei koskaan säveltänyt lapsikuorolle. Tämä ei kuitenkaan estänyt taiteellista johtajaa Pasi Hyökkiä, joka päätti tehdä Sibeliuksen rakastetuimmista seka- ja mieskuorolauluista lapsikuoroversioita säveltäjämestarin 150-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Sibelius Tapiolan kuorossa –konsertissa esiintyy myös Fermaatti johtajanaan Soili Autio. Illan aikana on luvassa näiden kahden kuoron ensimmäinen esiintyminen yhdessä.
Sydänviikonlopun kolmen kuoron yhteiskonsertti. Mukana Chorus Vallis, Soilat-kuoro sekä Fermaatti. Lipun hinta 12€/hlö, Kristillisen opiston viikonloppuohjelmaan osallistuville konsertti sisältyy viikonlopun hintaan. Lippujen ennakkomyynti viikolla 39 Kalajoen Osuuspankista ja Merjan Kukasta.